Tunnetaitojen merkitys kasvatuksessa
Tunteet ovat merkittävä osa meidän kaikkien elämää. Ajattelun ohella ne ohjaavat toimintaamme. Kaikki tunteet ovat lähtökohtaisesti hyvästä ja tärkeitä tuntea. Ne viestivät meille meidän tarpeista ja antavat merkityksiä kokemillemme asioille.
Äänekosken kaupungin varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Tunnetaidot ovat kykyä tunnistaa, tiedostaa, nimetä, ilmaista ja säädellä tunteita. Tunteiden ymmärtämisen seurauksena myös syy – seurausyhteyden hahmottuminen vahvistuu. Hyvillä tunnetaidoilla on vahva yhteys vuorovaikutukseen, toisten ihmisten tunteiden tunnistamiseen ja myötätuntoiseen suhtautumiseen. Tunnetaitoja voi opettaa ja oppia kaiken ikäisenä.
Omilla vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunnetaitojen kehityksessä. Pienestä pitäen lapset havainnoivat ja jäljittelevät vanhempiensa tapoja käsitellä tunteita, oppivat siis kodin tarjoamasta mallista. Erityisen merkitykselliseksi oikean mallin siirtymisessä nousevat vanhempien omat tunnetaidot. Eli se, millä tavalla vanhempi itse käsittelee isoja tunteita - pettymyksiä, iloja ja suruja.
Pikkulapsiarki tuottaa paljon erilaisia tunnekokemuksia vanhemmille. Aikuinen, joka ymmärtää ja pystyy valitsemaan omista tunteistaan ne, joihin reagoi ja mitkä voi jättää vähemmälle huomiolle, tekee valintoja, jotka vahvistavat arjessa jaksamista. Kaikkiin omiin tunteisiin ei tarvitse upota, lähteä mukaan, tunteet vievät myös voimia. Kiperissä arjen tilanteissa vanhemman tunnesäätelyn taitoa koetellaan. Silloin on tärkeää tiedostaa oma viriävä tunne, pyrkiä rauhoittamaan itsensä ennen kuin siirtyy vastaanottamaan lapsen tunnetta. Rauhallinen, tunteensa hallitseva aikuinen vahvistaa lapsen turvallisuuden kokemusta ja auttaa lasta pääsemään voimakkaasta tunteesta yli. Tällaisessa tilanteessa lasta ei ole hyvä jättää yksin, lapsi tarvitsee aikuista, joka hyväksyy lapsen tunteen ja samalla asettaa rajat hyväksyttävälle käyttäytymiselle. Lapsen turvallisuudentunteesta huolehtiminen on aina aikuisen tehtävä.
Tunnetaitojen opettamisen voi aloittaa jo varhaislapsuudesta. Tunteiden sanoittamista tapahtuu arjessa luonnollisestikin. Sanoittamisen kautta lapsi saa tunteelleen nimen. Tunteiden tunnistaminen auttaa lasta elämään omien tunteiden kanssa. ”Minä näen, että sinua harmittaa tämä kovasti…”, ” Oletpa ihan iloinen tänään – minäkin tulen iloiseksi sinua katsellessa!”. Tunteen jakaminen, hyväksyntä luovat lapselle kokemuksen kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.
Omien tunteiden tunnistamisessa vanhemmat voivat tukea lasta myös kysymällä esim. missä kehonosassa tunne tuntuu; onko perhosia vatsassa vai tuntuuko siellä möykky, poltteleeko poskia vai puristuvatko sormet nyrkkiin. Syntyy tietoisuus kehon tuntemusten ja tunteiden välille ja tunne saa nimen. Lapsen kanssa voidaan yhdessä miettiä, mistä tunne virisi, mikä sen ehkä aiheutti. Vanhemmat voivat myös pohtia lapsen kanssa mikä tunteeseen auttaa –”...mikä sinua voisi auttaa, kun oikein kovasti kiukuttaa?” Vanhempi voi miettiä lapsen kanssa vaihtoehtoja ”…auttaisiko äidin syli vai haluaisitko mennä katselemaan kirjaa tai piirtelemään?”.
On hyvä, että keinoja saada tunne haltuun, on mietitty ja mahdollisesti kokeiltukin silloin, kun lapsi on rauhallisessa mielentilassa ja vastaanottavainen. Näin on annettu lapselle välineitä selvitä ja säädellä omia tunteita. Ihan pienet lapset kuitenkin rauhoittuvat tunteistaan turvallisen aikuisen sylissä. Omien tunteiden ymmärtämisen myötä myös toisten tunteiden havaitseminen ja empatiakyky kehittyvät.
Muita linkkejä:
Tunnesäätelyn asioissa voi olla yhteydessä myös Äänekosken perheneuvolaan